MTV3:n Studio 55:ssä lääkäri A. Heikkilä kertoi sikainfluenssasta ja flunssarokotteesta. Ohjelman voi katsoa uusintana tiistai-aamuna 17.11. klo 6.05. Aiheesta käydään keskustelua tänään myös Sävelradiossa ja netissä.
Heikkilän mukaan "virus on jo koko maassa jonka vuoksi ihmisten kannattaa ottaa asia rauhallisesti. Oireet vaihtelevat suuresti, mutta vaikeita oireita on julkisuudessa esitettyjä olettamuksia huomattavasti harvemmilla. Suurimmalla osalla oireet ovat lievät.
Julkisuuudessa esitetyt kannanotot ovat saaneet ihmiset panikoimaan. Esitettiin esim. että kuolemantapauksia tulee olemaan 6000. Missään muualla tällaisia määriä ei ole esiintynyt joten Heikkilä ei tiedä mistä arviot on Suomessa saatu. Suuri osa keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista ihmisistä on sairastanut vastaavanlaisen influenssan jo 50-, 60- ja 70-luvuilla.
Rokote: Parhaimmillaan käytettäisiin heikennettyjä viruksia mutta koska nyt on kiire, rokote on valmistettu viruksen kappaleista ja sen lisäksi siihen on lisätty tehosteaineita jotka stimuloivat immuunipuolustusta. Esim. kvaleeni, joka on osa oliiviöljyä, voi aiheuttaa autoimmuunireaktioita ja sen myötä kroonisia vakavia sairauksia ja siksi adjuvanttipitoiset rokotteet ovat kyseenalaisia. Suomessa olisi nyt mainio tilaisuus tutkia asiaa mutta täällä käytetään vain adjuvanttitehosteista rokotetta. Onko rokottaminen edes välttämätöntä?
Heikkilä on saanut useita yhteydenottoja lukuisista rokotteen aiheuttamista haitoista.
Adjuvanttipohjaiset rokotteet antavat lyhytaikaisen suojan jonka pituutta ei kuitenkaan varmuudella tunneta. Rokotteen teho on tutkimuksissa ollut melko huono, vain n. 30 - 70 %. USA:ssa rokote saa myyntiluvan silloinkin kun sen teho on vain plasebo-luokkaa eli 30 %.
Kausiflunssarokote saattaa tuoda lisäongelmia. Heikkilän mukaan ei pidä ottaa useita eri rokotteita koska ne stimuloivat kukin omalla tavallaan immuunipuolustusta. Jos on jo sairastanut flunssan ei sitä kannata stimuloida sen lisäksi erikseen vielä rokotteella.
Hoidoksi Heikkilä ehdottaa vuodelepoa, ei keinotekoisia lääkityksiä. Lääkkeet saattavat jopa heikentää taudista parantumista.
Itsehoitona voi käyttää esim. C-vitamiinia, tyrnimarjoja ja D-vitamiinia. Ne ovat turvallisia hoitoja ilman sivuvaikutuksia.
MTV3: UUSI NÄKÖKULMA SIKAINFLUENSSAROKOTTEESTA
Valvojat: Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Bb