Lähettäjä: Soijuv Lähetetty: 4.12.2006 15:52
Eri sairauksia sairastavat joutuvat usein sen tilanteen eteen, että julkisen terveydenhuollon, erityisesti jonkin erikoissairaanhoidon puolelta ilmoitetaan hoitojen loppuneen kyseisessä paikassa esim. sairaalan poliklinkalla ja jatkohoidon tapahtuvan yksityisellä puolella. Näin tapahtuu usein esim. silmäsairauksien kohdalla, urologiassa, gynekologiassa jne.
Usein ihmiset ajattelevat itsekin, että koska paikkakunnalla/ omassa terveyskeskuksessa ei ole erikoissairaanhoitoa, on ainoa mahdollisuus hakeutua yksityisvastaanotolle. Kunnallisen sairaanhoidon tehtävänä on kuitenkin taata myös erikoissairaanhoitoa tarvitsevien hoito. Yksityisvastaanotolle meneminen on aina oma, vapaaehtoinen valinta! (Valitettavasti joissakin tapauksissa/todennäköisesti aika useinkin, kunnalliseen erikoissaanhoitoon on esim. niin pitkä matka, että sairastunut menee mieluummin tai on olosuhteiden pakosta "pakotettu" käyttämään yksityisiä palveluja.)
Selvitellessäni asiaa olen ollut yhteydessä useampaan eri tahoon. Ensin selvitin asiaa sairaalan eri tahoilta ja heidän ohjeidensa pohjalta kyselin asiasta lisää Terveydenhuollon Oikeusturvakeskukselta. Siellä keskustelin asiasta juristin sekä apulaisjohtajan kanssa.
Esimerkkitapauksena on henkilö, jolla on todettu glaukooma. Sosiaali-ja terveysministeriö on lähettänyt asiaa koskien selkeän kannaoton kaikille sairaanhoitopiireille. Julkisen sairaanhoidon kuuluu hoitaa glaukoomaa sairastavien jatkohoito ja -tarkkailu. Kyseisen sairauden kohdalla määräaikaistarkastuksia tehdään koko eliniän. Julkisen terveydenhuollon tulee hoitaa nämä tarkastukset.
Tästä huolimatta tänäkin päivänä esim. glaukoomaa sairastavat saavat useimmiten kuulla jatkohoidon tapahtuvan yksityisellä puolella. Selitykseksi sanotaan julkisten määrärahojen puute yms. Kuitenkin lain mukaan, mikäli sairaanhoitopiirillä ei ole osoittaa kunnallista jatkohoitopaikkaa, on se velvollinen antamaan potilaalle maksusitoumuksen. Potilas voi sen kanssa hoidattaa sairauttaan yksityisellä puolella.
Glaukooman kohdalla asiasta on selkeä Sosiaali-ja Terveysministeriön kanta parin vuoden takaa. Muiden erikoissairaanhoitoa vaativien sairauksien kohdalla asia on samanlainen. Mikäli joku ei kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua kunnalliselta puolelta, kannattaa asiaa selvitellä eteenpäin ja ottaa yhteyttä seuraavaan osoitteeseen:
Terveydenhuollon Oikeusturvakeskus
Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki
puh. 09 -772 920
www.teo.fi
TÄRKEÄÄ! LÄHETE JULKISELTA YKSITYISELLE?
Valvojat: Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Bb