Voimalinjan lähellä asuminen kaksinkertaistaa Alzheimer-riskin
TS
TONI LEHTINEN
Pientaajuisten magneettikenttien ja Alzheimerin taudin välillä onmahdollinen yhteys. Tieto selviää EU:n komission riippumattomantieteellisen komitean SCENIHR:n tuoreesta raportista. Magneettikenttiäesiintyy voimakkaina lähinnä voimajohtojen läheisyydessä. Myösteollisuuslaitteet ja kodinkoneet synnyttävät pieniä määriä pientaajuisiamagneettikenttiä. Komitean raportti siteeraa kahta tuoretta tutkimusta, jotka tehtiinEspanjassa ja Sveitsissä. Näissä toisistaan riippumattomissa tutkimuksissapäädyttiin samankaltaisiin tuloksiin. Bernin yliopiston tutkimuksessa vertailtiin voimalinjojenmagneettikentille altistumista ja dementoiviin tauteihin kuolleisuutta.Tutkimuksen mukaan ihmisellä, joka asuu 15 vuotta 50 metrin päässä 220-380kilovoltin voimalinjasta, on kaksinkertainen riski sairastua Alzheimerintautiin verrattuna valtaväestöön. Samaiseen 50 metrin riskialueeseen päätyi myös espanjalaisen Ana Garciantutkimus. Hän yhdisti 14 aiempaa magneettikenttätutkimusta.
Garciantutkimustuloksien mukaan jo yli 0,5 mikrotestan pitkäaikainen altistusmagneettikentälle kasvattaa Alzheimer-riskin kaksinkertaiseksi. Aiemmin linkki lasten leukemiaan Voimalinjojen magneettikentät on aiemmin yhdistetty muun muassa lastenleukemiaan. Brittitutkimuksen mukaan lapsi, joka asuu alle 200 metrinpäässä voimalinjasta, on 69 prosenttia korkeampi riski sairastualeukemiaan verrattuna lapseen, joka asuu yli 600 metrin päässävoimalinjasta. Maailman terveysjärjestö WHO onkin luokitellut matalataajuisetmagneettikentät samaan mahdollisesti syöpää aiheuttavien riskiryhmäänkahvin ja pakokaasun kanssa.
Suomessa magneettikentille altistumista säätelee sosiaali- jaterveysministeriön asetus. EU:n säädökseen pohjautuvan asetuksen mukaan pitkäaikainen magneettikentille altistuminen ei saa ylittää sataamikroteslaa. Suomalaisen sähköverkon suurimpien voimajohtojen eli 400 kilovoltinjohtojen välittömässä läheisyydessä magneettikenttä on noin neljäsosasuositusarvosta. Pienemmän 110 kilovoltin voimalinjan kenttä vähenee 50metrin matkalla niin paljon, että voimalinjan aiheuttamaa magneettikenttääei enää erota talon sähkölaitteiden aiheuttamasta kentästä. Suomessa ei ole virallisia voimajohtojen sijoittamista koskevia ohjeita.Fingridillä on kuitenkin raja-alueet voimalinjojen lähelle rakennettavallaasutukselle. 400 kilovoltin linjoilla alue on 31 metriä ja 110 kilovoltinlinjoilla 23 metriä. Vanhempien linjojen kohdalla etäisyydet eivät päde,sillä esimerkiksi Turussa on asutusta aivan 110 kilovoltin linjojenlähellä.
Julkaistu TS 6.2.2009 1:31:19
OFF TOPIC: VOIMALINJOJEN LÄHEISYYS TERVEYSRISKI
Valvojat: Jatta1001, Borrelioosiyhdistys, Bb